Koirat

Koirat

2. maaliskuuta 2013

Helmikuun lopun epiksiä.

Helmikuun lopussa kävin Pipsan kanssa sekä tokon että agilityn epävirallisissa kisoissa.

LAU  järjesti  epäviralliset agikisat sunnuntaina 24.2. Kisasin sekä Hermannin että Pipsan kanssa yhden radan.
Halusin tietää, miten Pipsa käyttäytyy lähdössä, kun on "kisatilanne".  Laitoin Piille kaksi hihnaa, noutajahihnan pää jalkani alle ennenkuin otin varsinaisen hihna pois. Näin Piin silmistä hihnaa irrottaessani, että nyt mennään - mutta Piin matka päättyi lyhyeen, koska toinen hihna oli vielä kaulassa. Yleisö kohahti, en tiedä tajusivatko, mitä tapahtui. Laitoin Piin uudelleen rauhallisesti istumaan ja otin noutajahihna pois: Pii istui kiltisti ja annoin lähtöluvan. Rata sujui hyvin, mutta keppien alussa ohjasin Piin väärin ja lopussa lähdin jo ennakoimaan seuraavaa estettä ja P lopetti pujottelun, joten kepeilta 2 virhettä. Jostain tuli vielä vitonen, luultavimmin kielto. Vaikka korjasin kepit kahteen kertaan, suoritimme radan reilusti alle ihanneajan.
Hermannin rata sujui puoleen väliin asti hyvin, sitten ohjaus hajosi: H kiersi yhden aidan ja lopulta karkasi A:lta väärään putkeen. Mutta meno oli iloista!

Tässä torstain 27.2. harkoista 2 hihnan-systeemi: harkoissa Pii istui nätisti :)

Tiistaina 26.2. Imatran Kennelkerho järjästi möllitokokisan. ALO luokasssa oli 6 koiraa. Halusin testata, kestääkö Piin vire pelkällä kehumispalkalla. Seuraamisten jälkeen Pii jäi katsomaan tuleeko muuta palkkaa kuin kehuminen, mutta onneksi sain vireen nostettua takaisin ilman namipalkkaa ja jatkoimme loppuun asti. Pipsan rivi: 10,10, 8,8, 7½ (ei noussut istumaan, vire tippui), 10,10,10, 8½ . Yhteensä 181,5 eli ykköstulos ja sij. 3. :)

Tässä sitten videokuvaa 27.2. agiharkoistamme:




 Vauhtia riitttää. Kun vaan osaisin pysyä rauhallisena, pois Piin edestä enkä huitoisi minne sattuu :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti