koirat

koirat

9. huhtikuuta 2013

Pääsiäislauantain kisat

Pääsiäistä edeltävällä viikolla oli koulutusryhmämme vuoro järjestää epäviralliset agikisat. Minä lupauduin tuomariksi, kun sain ottaa Piin "nollakoiraksi" mölli- sekä ykkösten radalle.
Möllirata: lähtö onnistui, mutta suoran putken jälkeen ohjaus oli myöhässä ja Pii ei irronnut putkeen. Muuten ok rata :)


 

Ykkösten radalle lähdössä Pii varasti, mutta toinen yritys onnistui hyvin. Pussille asti homma sujui, sitten olin taas myöhässä ja Pii kääntyi minua kohti. 
 

Pääsiäislauantaina lähdin seurakaverini kanssa Joensuuhun kisaamaan. Lähtö oli jo aamulla klo 5, sillä Pipsan ensimmäinen rata alkoi klo 9.00. Mukana meillä oli kaikkiaan 6 koiraa: minun koirat sekä Mervin kolme mitteliä - ja hyvin mahduttiin golfiin :) 
Ykkösillä oli tuomarina Minna Väyrynen. Radalla oli yllättävän paljon "ansaesteitä", mutta plussana taas iso lähtöalue. Jätin Piin mahdollisimman kauas ensimmäisestä aidasta ja lähtö oli "lentävä". Onneksi P suoritti nyt edessä olevat esteet eikä kieltoja tullut. Kontaktiesteillä sain aina Piin kiinni; siellä se odotti kiltisti että tulen perässä. Ja radalta vain yksi kielto! Puomilta käännyttiin 90 astetta muurille, ja Pii pysähtyi muurin eteen. sen jälkeen matka jatkui taas vauhdikkaasti. Tuloksen siis 5, aika -8,15 ja sij. 4./20. Meidän paras tulos!!!

Toinen agirata oli sitten taas täysi kaaos. Aloin ohjata Piitä jostain syystä vastakädellä ja eihän siitä mitään tullut. Neljänneksi viimeisenä esteenä oli putki, jonka väärään päähän sain P:n ohjattua. :(

Hermannin eka rata oli sitten vasta illansuussa - luokkajärjestyskin oli maxi- medi-mini. H vaikutti väsyneeltä eikä vauhti ei ollut parasta mahdollista, mutta silti minä tumpelo ohjasin sen väärälle esteelle. Ja H teki muuten puhtaan agiradan puomin alastulokontakteineen. Toiselle agiradalle yritin saada itseni ja koiran vireeseen ja tuloksena oli kuin olikin 0, aika - 1,21 ja sij. 8./25. Huh!

Ja sitten kotimatkalle ja Pääsiäisen viettoon. 

Viime viikonloppuna olin Pipsan ja Saimin kanssa hyppytekniikkakurssilla. Laitan siitä videokoostetta, kunha ehdin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti