koirat

koirat

29. maaliskuuta 2014

Maaliskuun kuulumiset

Nämä blogipäivitykset tahtovat venyä. Opiskelu vie edelleen aikaani paljon, mutta nyt opinnäytetyö alkaa olla valmis ja viimeiset kurssit menossa. Kun vain jaksan huhtikuun, niin sitten opiskelut alkavat olla lopussa :)

Onneksi sentään treeneihin koirien kanssa on löytynyt aikaa. Tiistaisin on Saimin agiharkat omassa pienryhmässä, keskiviikkoisin Piin ryhmän treenit. Torstaisin Saimi on ensin näyttelyharkoissa ja Pii jatkaa sen jälkeen tokotreeneillä. Hermannin kanssa käyn hallilla viikonloppuisin tekemässä jotain pientä. H on tosin niin innostunut, ettei malta lähteä agihallista pois.

8.3 oli Lappeenrannassa viralliset agilitykisat. Tuomarina ykkösille oli Anders Virtanen. Kisasin Piin kanssa sekä agi- että hyppyradan. Radat olivat mielestäni aika haastavia ykkösten ratoja.
Ykkösten agirata
Yllättävästi agirata onnistui Piin kanssa. Ongelmia oli kontaktiesteillä. Edellisen päivän harkkojen perusteella muutin käskytystä alastulokontaktilla ja nyt kisassa Pii loikki kontaktialueen yli. Eli A:lta ja puomilta vitoset, keinu onnistui hyvin. Lisäksi kaksi rimaa tuli alas. Tulos 20 , aika - 11,79, sij. 7./22. Hypäriltä tuli hyl: Piin hyppäsi yhden esteen kahteen kertaan, muuten sekin rata oli hyvä.
  
Agiradan tulokset
Kisasin Hermannin kanssa seuraavana päivänä, vuoden 2014 ensimmäiset kisat. Jännitti. Virtanen oli tehnyt kivat agi- ja hyppyradat ja Hermannin teki puhtaat radat. Hypäri vain venyi 0,52 sek yliaikaiseksi. Minun vika, en luottanut H:n vauhtiin ja ohjautavuuteen. Viimeisen agiradan tuomaroi Sami Topra, siltäkin radalta H:lle 0-tulos. H. sijoitukset vaihtelivat 9-10 välillä , koiria miniluokassa oli noin 40. Kisakausi alkoi hyvin :)

Lappeenransta pois tullessa kävin juoksemassa rakenteilla olevan Imatran ABC ympäri. Tämä hullutus on fb:stä lähtöisin - ABC.n ympärijuoksijat. Pitää varmaan käydä vielä virallisesti juoksemassa tuon ABC ympäri, kunhan se avataan huhtikuun alussa.

Imatran ABC ja Pii
Tässä kuvia maaliskuun hyppytekniikka harkoista. Huomasin, että  kamerassani on kiva sovellutus, joka sopii hyvin hyppytekniikan kuvaamiseen - ainakin ponnistuskohta näkyy!
shelam Saimi ja pitenevä sarja (medi)

shelam Hermanni ja pitenevä sarja (mini)

auspai Pipsa ja pitenevä sarja (maxi)

  
Pii kepeillä :)
Wuoks järjesti viime viikonloppuna ulkopuolista koulutusta ja osallistuin Piin kanssa. Paljon on vielä tehtävää, mutta onneksi sentään jotkut asiat onnistuvat. Wuoks:n epäviralliset agikisat olivat seuraavana päivänä. Hermanni teki kilpailevien radalla aivan oman radan - laskin, että hylky tuli kolme kertaa! Siitä suivaantuneena teninradan uudelleenkisojen jälkeen, ja tietenkin se onnistui täydellisesti. Eli asennetta ohjaukseen!!!
Pii kisasi ykköstason radan. Rata alkoi hyvin, mutta kahdeksannella esteellä homma hajoisi ja väärä este. Sen jälkeen en enää saanut rytmistä kiinni. Kisojen yllättäjä oli Saimi mölliluokassa. Puhdas rata ja voitto! Uskomatonta, että osasin ohjata tuota "herkkistä" ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti