koirat

koirat

18. kesäkuuta 2015

Kesää odotellessa: agilitya ja rallytokoa toukokuussa

Aika tuntuu kiitävän! Nyt on kulunut jo yli kuukausi edellisestä blogin päivityksestä; ollaan käyty yhdessä mätsärissä toukokuussa, muutamissa epävirallisissa ja virallisissa agikilpailuissa ja parissa rallytokokisoissa.

Mätsärissä helatorstaina 14.5. Pipsa oli isojen koirien sinisten kolmas! Ja Saimikin  taisi pärjätä ihan hyvin, silloin oli vielä turkki tallella pentusten jälkeen :) Olisiko ollut pienen koirien punaisten neljäs.

Lauantaina 16.5 oli Savonlinnassa viralliset agilitykisat. Koiria oli todella vähän joka luokassa. Ykköset aloittivat päivän ja kisasin Pipsan kanssa kaksi agilityrataa. Anne Savioja oli tehnyt meille sopivat radat - ei pitkiä juoksusuoria, vaan sopivasti käännöksiä ja haltuunottokohtia. Eka rata sujui tosi hyvin! Pieni ohjausvirhe alussa ja kielto putkelta ja sitten A:lta alastulokontaktivirhe. Tulos 10, aika - 10,63 ja 1.!! Toinen rata ei sitten sujunutkaan niin hyvin; kielto A:lta ( huono ohjaus) ja kepeiltä sekä yksi rima alas. Tuloksella 15 oltiin kuitenkin toisia. :o
Hermannin oli myös tarkoitus kisata kaksi rataa, mutta kun otin sen autosta Piin ratojen jälkeen, Hermanni ei suostunut kävelemään, saati hyppäämään. Ja aamulla ei ollut mitään vaivaa!!! Tosi mystistä. Vasta kotona selvisi, ettei Hermanni ollut pystynyt pissimään koko päivänä, pissaa alkoi tulla vasta illalla! Olin muuttanut H:n ruokaa pari kuukautta aiemmin proteiinipitoisemmaksi eli lisännyt piimää ja raejuustoa ruokaan. Olisiko liika kalkki aiheuttanut virtsakiviä, ja ne tukkineet virtsaputken? Onneksi tilanne laukesi itsestään ja Hermanni on taas kunnossa ( ja jatkaa vanhalla ruokavaliolla)
Tässä kuvia Savonlinnasta, kuvat Miia Kierikki-Malinen





Seuraavana viikonloppuna oli Wuoksen omat agilitykisat. Kisasin nyt Hermanni kanssa kaksi rataa, mutta rimat olivat 35 cm:ssä ja se vaikuttu H:n menemiseen. Eka radalta kepeiltä vitonen ja yliaikaa, toiselta kietovitonen ja lopulta hylky, kun ohjasin putken väärään päähän :(
kuva Anton Ivuniuk





Pipsaa kisoissa ohjasi seurakaverini Teija. Pii oli mennyt 7.5. möllikisoissa Teijan kanssa upeasti, tuloksella 5 olivat toisia!. Nyt kuitenkin Saimin kotiuduttua kasvattajan luota, Pii on ollut hyvin "kiinni" minussa - ja se näkyi myös kisoissa! Pii ei meinannut lähteä ollenkaan radalla, vaan katseli minua. Eka radalta Teija ja Pii saivat kuitenkin tuloksen 10 ja olivat sijalla 3.!!!Toiselta radalta tuli hylky, vaikka muuten Pii teki siistiä rataa, mitä nyt vähän pysähtyi A:n harjalla etsimään minua :)
Lähtö

"Ohjus"

kontakti :)


"missä mamma?"
Tässä vielä video Teijan ja Piin eka radasta minun kuvaamani


Toukokuun viimeisenä päivänä kävin vielä LPR:ssa Kiitorekulla epävirallisissa agikisoissa. Saimikin pääsi nyt ensimmäisen kerran pentujen jälkeen kokoeilemaan kisaamista. (pientä treeniä ollaan tehty jo aiemmin). Saimi  oli puhtaalla radalla medimöllien 1! Putket meinasivat koitua ongelmiksi- Saimi haistoi putkissa jotain mielenkiintoista - mutta sain kuinsaikin sen jatkamaan rataa! Pipsa voitti kilpailevat maxit, kukaan muu ei saanut tulosta! Itse mokasin hieman: Pii olisi jäänyt nätisti lähtöön, mutta en luottanut siihen ja siksi alussa tuli kaksi kieltoa . Hermannin kanssa tein puhtaan radan, mutta olin opetettlu radan väärin! Kun tuloksia ei tullut tältäkään radalta, saimme uusia radan ja tulos 0, sij 2. :) 
Päivittelen rallytoko ja muut kuulumiset myöhemmin.
Nyt vietetään Juhannusta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti