koirat

koirat

12. heinäkuuta 2015

Agirotu 2015 ja Hurma tuli taloon

Heinäkuun 5. päivänä kisattiin Nastolassa epäviralliset senioriohjaajien SM-agilitykisat. Olen osallistunut sheltti Hermannin kanssa Agirodun sennuohjaajien SM-kisoihin aiemmin viisi kertaa: tuloksina kaksi hylkyä ja kolme vitostulosta. Paras sijoitus on ollut 5.
Olen päättänyt, että tämä vuosi on Hermannin viimeinen virallisten kisojen vuosi ja tänä kesänä viimeisen kerran Hermannin kanssa sennu SM-kisat. Ja mitä tekee Hermanni - puhdas rata ja sijoitus 3./39. :)  :)  :)

Ihana Hermanni 11 v  <3

senioriohjaajien SM-agilitykisat 2015 Nastolassa
Lisäksi osallistuin lappeenrantalaisten Aulin ja Sarin kanssa kilpailevien minikoirakoiden joukkuekisaan. Kisasin jo viime vuonna heidän kanssa Agirodussa ja hauskaa oli. Meidän joukkueen lähtövuoro olisi ollut yhtäaikaa sennukisan kanssa, joten meidän vuoro siirtyi aivan joukkekisan loppuun - olimme toiseksi viimeinen joukkue, joka suoritti radan. Sari teki radan Aulin Saagan ja oman Minkan kanssa, Auli kisasi Matan kanssa ja minä Hermannin. Saagalle, Matalle ja Hermannille puhdas rata, Minkalle vitonen puomin kontaktilta. Upea kisa! Ja  sijoitus 2. /52!!!!!



Sari ja Minka, minä ja Hermanni, Auli ja Mata sekä Saaga
minikilp.joukkue 2. ja sen.ohjaajien e. SM 3.
 Asupai Pipsa Pii Pippuri vietti saman päivänän 5.7. 7-vuotissynttäreitään ja oli mukana Agirodussa turistina. Pii sai ruutunauhan "lahjaksi". No kotona odotti herkkujakin.
Pipsa 7 vuotta <3

27.6. koiralaumani kasvoi vielä yhdellä! Haaveeni toteutui ja kotiimme muutti Hurma, lyhytkarvainen pyreneittenpaimenkoira, Tottakai enks oo Fakiiri.
Hurma 5 viikkoa

Hurmuri 5 viikkoa

kotimatka 27.6.


Hurman kuvat Virpi Hänninen:

Hurma 8,5 viikkoa

Hurma 8,5 viikkoa ja sheltti Nenne 10 viikkoa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti