koirat

koirat

19. toukokuuta 2013

Kevät kuluu, kohta on kesä!

Tällä hetkellä puissa on jo lehdet ja luonto on tosi kaunis!
Kevät on mennyt vauhdikkaasti joka suhteessa: opiskelutehtävät ovat vieneet aikaani, koirien kanssa on harjoiteltu ja kisattu ja Saimi aloitti eka juoksunsa 9 kk vanhana toukokuun alussa.

Hermanni täytti 9 vuotta 11.4. ja nyt sitten jo vuoden ollut veteraani!
Hermanni Laun agikisoissa 2012
Sunnuntaina 14.4. kisasin Hermannin kanssa Lau agikisoissa kaksi rataa, tuomarina Siimes. Jostain syystä Siimeksen rataprofiilit eivät ole koskaan olleet minulle selkeitä, niinpä kävi nytkin . Molemmilta radoita Hermannille hylky. Hypärillä totesin Siimekselle, ettei kisaamisestani tulee tänään mitään, niin "poiskartalta" olin. :(

Lauantaina 20.4 Saimi käväisi kasvattajansa kanssa shelttien erikoisnäyttelyssä pentuluokassa 7-9 kk:
Hieman ujostellen esiintyvä narttupentu, jolle toivoisin feminiinisemmän ilmeen. Pyöreät silmät, hieman raskaasti taittuvat korvat.Pään linjat voisivat olla paremmat. Hyvä ylälinja. Voimakkaammin kulmautunut takaa kuin edestä. Kaunis häntä. Ikään sopiva runko. Liikkuu riittävällä sivuaskeleella, nostellen edestä. Tarvitsee harjoitusta esiintymiseen. 
No harjoittelua esiintymiseen olisi voinut olla enemmän, kun nyt sitä ei ollut yhtään ennen näyttelyä ;) - mutta kaunis häntä :)
 
Saimi mätsärissä




Samana lauantaina osallistui Pipsan kanssa seuramme järjestämään agikoulutukseen, jonka veti Ville Liukka. Ville antoi meille hyvin harjoitusvinkkjä, eli kaikki liittyy minun liikkumiseen ja ohjaamiseeen :)

 

Sunnuntaina 21.4. IKK järjesti agikilpailut Lappeenrannassa. Ykkösille oli vain yksi rata. Piin lähtö oli "lentävä", mutta silti  onnistuimme suorittamaan kaikki esteet oikein. A:lta lähtien aloin jostain syystä ohjaamaan Pipsaa vastakädellä ja eihän se sujunut. A:lta Pii vielä meni putken oikeaan päähän, muta ei sitten enää keinulta! :(



Hermanille agiradalta vitonen, taisi olla kielto putkelta. Silti aika oli -5,52 (3.93s/m) sij. 6/22. Hypäriltä sitten saatiin 0-tulos, -2.49 ja sij. 8./22. Ja mikä parasta - tuomarina oli Siimes!!!

Huhtikuun loppu ja toukokuun alku kuluivat opiskelun merkeissä, jopa lauantaina 4.5. oli koulupäivä. 
Helatorstaina kävin Piin ja Hermannin  kanssa Saimaan SnaPit:n mätsärissä: Hermanni veteraaneissa ja Pii isoissa koirissa. Pii sai punaisen nauhan ja oli lopulta isojen punaisten 3. Hermanni sai sinisen nauhan, koska tuomarin mukaan se ei vaikuttanut veteraanilta! No sitten Hermanni oli kuitenkin vet.sin 1 ja lopulta BIS 2!!!

Kauniit <3 

Lauantaina 11.5 ja sunnuntaina12.5. (joka oli äitienpäivä ) oli Mikkelissä agikisat.
Ilmoitin Piin lauantaille kahdelle agiradalle. Eka radan lähtö oli taas kaamea, Pii lähti heti kun otin hihnan pois, mutta onneksi oikeaan suuntaan. Rata sujui hyvin! Sitten minä "viisas" päätin, että leikkaan keppien takana enkä edessä, niinkuin aluksi olin suunnitellut, - ja Pii tuli putkesta minun väärälle puolelle, ohjasin sen vastakädellä keppien kakkosväliin :(  Siis muuten puhdas rata!! Tulos 5, -15.23 ja sij. 8./22.
Seuraavalla agiradalla lähtö oli vielä "katastrofaalisempi" - aita, putki, aita, putki, kepit - olin vasta ensimmäisen putken alussa, kun Pii jo suoritti toista putkea! Ehdin kuitenkin ohjaamaan kepeille - tällä kertaa oikein. Puomin jälkeen tuli kielto aidalta, olin varmaan liian lähellä ja toiseksi viimeisen aidan rima putosi. Eli tulos 10, aika -13.16 ja sij. 6./20.
Ratojen jälkeen oli kuitenkin hyvä olo, Pii ohjautuu hyvin, kun en mene liian lähelle esteitä.
Sitten sunnuntaina oli sheltti Hermannin vuoro. Ekana hypäri: H oli noussut lähdössä seisomaan, ilmeisesti myös liikkunut - ja tiputti eka riman :(  , sitten vielä kielto putkelta ja loppu rata puhtaasti. Tulos 10, -3.22 ja sij. 15./25. Sitten kaksi agirataa: eka oli helppo (?) , kepeille vienti mietitytti minua, mutta ei Hermannia :) Tulos 0, aika -6.41 ja sij. 7./26. Toka agirata olikin sitten haastavampi, etenkin keppien jälkeen. Uskalsin vihdoin ja viimein jättää H:n pujottelemaan ja ehdin ottamaan sen hyvin seuraavalle esteelle: tulos 0 , aika -4,77 ja sij . 5./23.  :)  :) :) TUPLANOLLA ja SM nollat kerätty!!!!!
Hermannin etenemä vaihtelee 3,9 - 4,0 m/sek välillä: nopeimpien minien vauhtiin emme enää ehdi, mutta silti Hermanni on SUPER! Taidamme lähteä Kirkkonummelle 16.6. :)

Perjantaina 17.5. WUOKS:n möllikisoissa Pii teki ykkösten radan upeasti. Kakkosaidan riman putoaminen oli aivan minun syytäni, olin liian lähellä estettä ja lisäksi keppikulma oli haastava. Eli tulos 10, aika -4,87 ja sij 1. !!!
Hermanille 2-3 lk radalta hyl, kun unohdin yhden esteen, noloa.....

Sitten vielä yksi mätsäri helluntaina Lappeenrannnassa Linnoituksella, koiria oli n 80-90. Ja minulla kaikki kolme koiraa mukana. Ensin Saimi pennuissa sai punaisen nauhan. Saimi esiintyi hieman arastellen ( toinen kerta mätsärissä), punaisissa pennuissa neljä parasta palkittiin, Saimi oli viiides.
Hermanni esiintyi veteraaneissa punaisen nauha arvoisesti ja  oli punaisen saaneiden vetskujen 1. :)
Pii isoissa koirissa: punainen nauha, mutta ei sijoitusta - esiintyi todella hyvin :)
Ja sitten BIS-kehä: 8 koiraa ja lopulta Hermanni oli 1.!!!!!
Hermanni 9 v BIS1