Koirat

Koirat

7. syyskuuta 2016

Epikset ja parit oikeat agilitykisat

17.8.Wuoksen agiepiksissä Hurmalle mölliradalta tulos 20 parilla "putkikierrolla" ja sij. 2. 😂 Suoritusaika oli putkien kiertämisen jälkeenkin reilusti alle ihanneajan! Hurma kisasi myös ykkösluokan radan ja se meni tosi hyvin. Eli olisi ollut puhdas rata keppeineen ja pusseineen, kun vain olisin loppusuoralla muistanut ohjata Hurmaa - Hurma ohitti toiseksi viimeisen esteen enkä enää korjannut sitä vaan juostiin maaliin. Ykkösten radalta sheltti Saimille kielto kepeiltä ja yksi kaarros, 10 ja sij. 3.

20.8.2016 kisasin sheltti Saimin kanssa LAU:n kisoissa agility- ja hyppyradan. Ja taas ne kepit olivat hankalat - Saimi lähtee pujottelemaan ihan hyvin, mutta kun noin 2/3 osaa kepeistä on menty, niin Saimi PYSÄHTYY keskelle keppejä! Agilityradalla tein todella töitä, että sain Saimin uudelleen liikkeelle ja lopullta saatiinkin tulos 10 ja yliaikaa + 30.87. Se kepeillä pysähtyminen vie vaan niiiiiin paljon aikaa. Hypärillä kävi samalla tavalla. Nyt korjasin kepit alusta alkaen, mutta Saimi ehti pujotella liikaa "väärään" suuntaa ja siitä hyl. Muuten rata meni hienosti!
kuva Anne Lind

 
21.8.2016 kisattiin Kymen kennelpiirin agilitymestaruuskilpailut naapurikaupungissa. Kävin katsomassa yksilöratoja, kun omaa kolmosluokan kisaavaa koiraa ei tänä vuonna ollut. Oli outoa olla kisoissa ilman koiraa ja niinpä "eksyinkin" ratahenkilöksi :) Sain seurata ratoja aitiopaikalta ;)





Todellisen säikähdyksen koin 25.8. rallytoko treenien  jälkeen. Jäin radan tehtyäni harjoittelemaan Hurman kanssa vasenta käännöstä ja palkkasin sitä puolikkailla naiikviipaleilla ( tosi pienillä). Jostain syystä Hurma sai puolikkaan nakkiviipaleen henkitorveen ja oli tukehtua!  Hurma meni aivan kankeaksi, ei hengittänyt, leuat menivät lukkoon.
Tiedän miten ihmistä voi auttaa, mutta mistä sitä koiraa otetaan kiinni??? Ilmeisesti toimin kuitenkin oikein, pehmeä nakkipala irtosi ja sain leuat auki. Ja Hurma virkosi. Vähän aikaa se kulki häntä koipien välissä, kun tuli huudettua sille: Hurma, HENGITÄ!
Mutta  pian koira oli taas oma ilonen Hurma :)


Näköjään lähes samanlaiset ohjeet toimivat tällaisessa tapauksessa koirallekin kuin ihmiselle

Hurman kanssa aloitettiin elokuun lopussa nosework- kurssi. Koiran käyttää nenäänsä todella hyvin ja etsi jo toisella kurssikerralla tarkkuusseinästä oikean hajun!
"Nenätyötä" kotona
3.9.2016 Wuoksen viralliset agilitykisat Saimin kanssa. Rata profiilit olivat kivoja, mutta nyt Saimi kieltäytyi menemästä A:lle!! Eli agilityradalat HYL. Hypärillä kepit olivat kolmantena esteenä. Taas Saimi pysähtyi lopussa, mutta sain kuin sainkin sen viimein liikkeelle ja sitten mentiin! Tulos 5, mutta taas yliaikaa niiden keppien takia + 12,08. Sijoitus silti 3:!!! :)
Kun vaan joskus koko rata menisi niin kuin treeneissä niin se nollatuloskin olisi mahdollinen....

Aussie Pipsan kanssa treenataan rallyn avoluokan liikkeitä, piirinmestaruuskisat ovat lokakuussa!
Mutta muuten Pii ottaa rauhallisesti, alkaakohan ikä jo näkyä?