koirat

koirat

2. syyskuuta 2018

Kuuma kesä 2018

Kesä 2018 on ollut todella lämmin, ja pitkä.

22.6. Juhannusaattona Hurman kanssa kisattiin Tanhuvaarassa. Ja saatiin hyppyradalta 0-tulos!
Agikuva Netta Karjalainen




7.7.2018 kisattiin kolme rataa Agiråkissa Joensuussa. Nyt homma ei toiminut, kepit olivat äärimmäisen hitaat, samoin puomi ( kuva Janica N)

Hei, täältä näkee hyvin!
Hurma sairastui ärhäkkkään vatsatautiin kisojen jälkeen. Syyksi epäilen urheilukentän aitajuoksun vesiesteen vettä, koska muut koirani eivät sairastuneet. Käytin Hurmaa vedessä viilentymässä, ja kai Hurma joikin sitä vettä! Tauti ei mennyt omilla konsteilla ohi, ja tarvittiin eläinlääkärin apua. Hurma sai pahoinvointi- ja antibioottilääkkeet, ja oireet lievittyvät nopeasti. Mutta lääkkeistä ( ja tietenkin myös taudista) tuli tauko kilpailemiseen sekä myös harjoitteluun. No heinäkuu oli tosi kuuma, 30 astetta lämmintä useana päivänä, joten kisatauko ei oikeastaan harmittanutkaan niin paljon kuin aluksi luulin. Ja Hurma toipui hyvin. 

Saimaassa on onneksi uintikelpoista vettä! 



Yksi mätsärikin mahtui kesään; 4.8. veteraani Pipsa oli kaunis, ja liikkui tuomarin mielestä tosi hyvin. 
10-vuotias Pipsa

Elokuun alussa päästiin sitten taas Hurman kanssa agilitykisoihin. Perjantain iltakisat 10.8. Kotkassa, ilta oli tosi kuuma ja kisat olivat hallissa, jossa ilma ei liikkunut yhtään. Hurma jaksoi yllättävän hyvin, mutta viimeinen rata teki tosi tiukkaa. Tuloksen kisoista kuitenkin tuplanolla! Toinen 0-tulos agiradalta ja toinen hypäriltä. Myös viimeinen rata oli puhdas, mutta yliaikainen. 
Ja sitten vielä lauantaina 11.8. Mikkeliin kisaamaan, mutta edellinen iltakisa painoi jaloissa. Kaksi HYL-tulosta, Hurma haki vääriä esteitä, kun ohjaus oli auttamattomasti myöhässä. Ja yksi todella yliaikainen 0-tulos. 

19.8. Ville Liukan agilitykoulutuksessa. Paljon mietittävää, ja uutta harjoiteltavaa tuli mukaan. 




Wuoksen agilitykisat 26.8.2018. Kolme rataa, kolme tulosta, joista huonoimmalla tuloksella oltiin 3. 🏆 ( tulos yli 20....) Toisella agiradalla 5 ja yliaikaa, sij.4 ja hypäriltä merkintä kilpailukirjaan, sij. 6. 
Se puomi oli taas ongelma, ja kisailo puuttui kahdelta eka radalta, vasta hypäri tuntui hyvältä! 
Olen jo pidempään pohtinut, että nyt pitäisi ottaa pari askelta taaksepäin agissa, harjoitella puomi oikeasti kuntoon ja löytää se kisaamisen ja yhdessä tekemisen ilo! Saattaa olla, että Hurma on ensi vuonna taas ykkösluokkalainen.....
Kuvat Wuoksen kisoista . co Anne Lind. 




ja co Terhi Vuojolainen


Hurma kävi myös valokuvattavana Tiinalla elokuun puolessa välissä.
Hurma 3 vuotta 3 kk