Koirat

Koirat

23. syyskuuta 2020

Syksyn kuulumisia; Agilitya, ja toinen tulos rallytokon MES-luokassa

Ensin nämä agilityasiat: 

Pyrtsi Syke jatkaa agillityn jatkojatko kurssilla, ja pikkuhiljaa viime kevään taantumus alkaa olla  ohi! On ollut kiva treenata ryhmässä!

Hurman kanssa ollaan kisattu kolmosluokassa pikkumaxeissa. Hieman kiusaa kisaamisessa on aiheuttaneet juoksuiset nartut. Pahin tilanne oli syyskuussa Pyhtäällä josta noin 60 koirasta se ainut juoksuinnen starttasi juuri ennen Hurmaa - mutta siitäkin selvittiin - tosin hyllytettiin eka rata hajuvietin takia. 

8.8.2020 Pyhtää:   Helle

🌞🌞🌞, auton mittari näytti +27, ja tehtiin kolme rataa! Vauhti ei päätä huimannut, mutta joka radalta saatiin tulos 😊. Agiradoilta 10 ja 5, sijat 2. ja 1. Hypäriltä yliaikanolla, sij.2.

16.8.2020 Lappeenranta:
Eka radalla tein sen minkä viimeeksi Porvoossa 2006 aussie Sastan kanssa - rikoin esteen eli tiputin itse riman ennenkuin Hurma ehti hypätä 😮
Tokalla agiradalla hylky tuli tosi huonosta ohjauksesta, mutta hypärillä tehtiin yliaikanolla, sij. 4. 😊
Kuva Reea Kantanen


Imatra 30.8.2020 Eka rata onnistui, seuraavalla Hurma lähti etsimään sitä tyttökoiraa, joka tuoksui hyvältä. Viimeiseltä radalta tulos!

Pyhtää 6.9.2020 Saatiin vihdoinkin merkintä Hurman agilitykilpailukirjaan

Kotka 20.9.2020 Neljä rataa, kaksi tulosta! Hurma teki varmasti yhden parhaimista hypäreistään, etemä 4.31 m/s eikä virheitä! Yliaikaa 0.05 ja sij. Agiraradalta 5 ja yliaikaa, Hurma meni A:n ohi, sij. 3. Tällä tuomarilla oli kaikilla radoilla ihanneajan etenemä yli 4 m/s ja rimat ylimmässä korkeudessa.


Sitten rallytoko
29.8.2020 Mikkelin Palveluskoirayhdistyksen järjestämä kisa. Tuomarina Tiia Hämäläinen.
Päivä oli tosi lämmin, kisakenttä kivinen ja minä jännitin! Joten tulosta ei saatu. Jälkeenpäin kyllä ihmettelin miten eka virhemerkintä oli vasta tehtävässä 5, kun minusta koko alku tuntui huonolta. Homma kaatui tehtävällä 8 edessä peruutukseen, jonka tyhmänä uusin ( peruutusmatka ei riittänyt), sitten Hurmaa kiusasi joku lentävä hyönteinen, ja lopulta keskeytin tehtävällä 13.




12.9.2020 Mikkeli MAH:n järjestämä kisa, tuomarina Tiia Hämäläinen.
Hurmalle toinen MES-luokan Tulos 77 p!!!

Taas alku oli huono, kahdeksikossa Hurma kulki aivan minun takana ja sain -3 p voimakkaasta ohjauksesta. Sen jälkeen liikkeestä istu- jätä koira. Jouduin uusimaan tehtävän ja uusinnassa olin hidastanut omaa vauhtiani ennen tehtävää ( -3ov) Ihanaa kun tämä oli kirjoiuutettu tuloslappuun!
Toinen minu hidastus oli kun kutsuin merkiltä koirran takaisin. Hurma itse "hankki" omat miinuksensa merkille mennessä - kuono koko ajan maassa! Myös joku muukin koira haisteli merkin luona eli siellä varmaan oli jotain hyvää hajua.

Kunhan nuo minun tekemät virheet saadaam pois, niin mahdollisuudet ovat vaikka mihin!





Tässä vielä tuoreita kuvia: Syke 1 v 5 kk, Hurma 5 v 4 kk ja Pipsa 12 v 2 kk.
(Sheltti Saimi 8 v 1 kk asustelee edelelen tyytyväisenä poikani luona. )