koirat

koirat

22. marraskuuta 2013

Marraskuun pimeydessä

Tämä on pikapäivitys.
Opinnäytetyöni tekeminen on juuri nyt toteutusvaiheessa ja minun pitäsi alkaa raportoida mitä olen tehnyt sekä tuloksia.

Tein pari viikkoa sitten yhtä Hermannin saamaa kiertopalkintoa varten kuvakollaasin vuoden 2013 saavutuksista. Samalla tein kollaasit Pipsasta ja Saimista.

Hermanni:
14 0-tulosta 2013 (11/2013 mennessä), niissä yksi tupla- ja yksi triplanollatulos! Osallistuminen Kirkkonummella järjestettyhin SM-yksilökisoihin, josta hypäriltä 0-tulos! Toinen agiserti elokuussa!  Kymen kennelpiirin agilitynpiirimestaruus yksilökisan 2. Ja SM-nollat ensi vuodeksi on jo kerätty. Jos Hermanni kestää terveenä ja hyväkuntoisena, - täyttää 10 v huhtikuussa - niin Tampereella nähdään kesäkuussa!

Lisäksi Hermanni menestyi mätsäreissä ollen Helluntaina LPR:ssa BIS 1 :)

Pipsa:
Agilityssa oltiin niin lähellä 0-tulosta useita kertoja eli hyviä hyl-ratoja ja kolme 5-rataa. Pipsa osallistui agirodussa Lehmäjengi-joukkueeseen ja piirinmestaruuskisoissa WUOKS:n  maxijoukkueeseen.
Mutta tokossa saatiin kaksi ykköstulosta ja Pipsa sai "etumerkinnän" TK1.

Saimi: 
Shelttineiti täytti vuoden elokuussa. Agilitya ollaan opeteltu maltillisesti: lähtö käskystä, puomin kontakti kunnolla ja irtoamista. Saimi osaa nyt kaikki esteet, kepit mennään vielä ohjureilla. Haastetta on varmuuden saamisessa, Saimi alkaa "mietiskellä" herkästi, kun ohjaus on sille käsittämätöntä :) 
Saimi tapasi elokuussa sisaruksensa sekä emonsa kasvattajan luona. 

tervesin
Tuula




6. lokakuuta 2013

Syksy on kulunut opiskellen ja kisaten


Tässä tärkeimmät kuulumiset syyskuulta:

Wuoksen Agility Urheiljoiden agikisat 7. ja 8.9.
Pipsan kanssa kisasin lauantaina Sami Topran kahdella agiradalla. Eka radalta hylky ( väärä putken suu) ja toiselta tulos 10 (kaksi kieltoa) , sijoitus oli 6. Eka rata oli sujuva, toinen taas "väkisin väännetty".

Kuvat Mirkka Kalmari


Hermannin kanssa mini3:ssa sunnuntaina eka agiradalta 0-tulos, sij. 4/19, seuraavalla puomilta kontaktivirhe eli 5 ja vauhdikkaalta hypäriltä hylky.

Kuvat Mirkka Kalmari

Seuraavana viikonloppuna kävimme Amorosan kasvattajatapaamisessa. Tapahtuman yhteydessä kaikista koirista otettiin geenitutkimusnäytteet eli Pipsa, Hermanni ja Saimi luovuttivat verta tutkimukseen.
Saimi sisarustensa ja emonsa kanssa

verta luovutettu tutkimukseen
Sitten seuraavana lauantaina28.9. lähdin Mikkeliin Hermannin kanssa kisaamaan kolme rataa. Tuomarin piti olla Salme Mujunen, mutta koska startteja oli todella paljon, niin minit tuomaroi Siimes. Minähän en ole oikein pärjännyt Siimeksen radoilla, mutta nyt teimme kolme 0-tulosta!!!! Eli Hermannille TRIPLA ja SM-nollat ovat kerätty!!!

Hermannille tripla 0-tulos ja minulle uudet kisakengät :)

WUOKS:n seuramestaruuskisoissa meille ei tullut menestystä: Saimi medimölleissä hylkääntyi kolmella loppusuoran kielolla. Pii teki tosi hyvän radan kilpaililevien maxien radalla, mutta kaadoimme 4. esteen ennenkuin Pii ehti sen suorittaa, ja siitä HYL. Hermannille minien radalta kaksi kontaktivirhettä ja kielto kepeiltä: tulos 15 ja sij. 7. 

Saimi kuvattiin 3.9.2013:
Terveystulokset
PäiväysKohdeTulos
20.9.2013
kyynärnivel
lonkkanivel
0/0
A/A
3.9.2013

silmätutkimus
polvilumpiolux.med.
sydämen kuuntelutulos
ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
0/0
ei sivuääniä
24.9.2012silmätutkimusei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia 

Eli terve koira :)

Saimi kävi 28.9 jo toisen kerran hyppytekniikkakoulutuksessa. Saimme uudet treeniohjeet; jos rimat ovat liian korkealla, Saimi hyppää pää pystyssä! Joten harjoitukset toteutetaan matalilla rimakorkeuksilla.

perussarja + etäisyyden arviointi

Alastuloharjoitus


Syksy 2013





















































                                                         

1. syyskuuta 2013

Hermannille toinen Agiserti!!!

Mutta ensin lauantaipäivään Savonlinnassa 24.8.
Pipsa Piin kanssa kisattiin maxi 1:ssä kaksi agirataa ja tuomarina oli Salme Mujunen. En ole yli viiteen vuoteen kisannut Salmen radoilla. Olen pitänyt Salmen radoista, koska ne ovat aivan jotain muuta kuin muiden tuomareiden -eikä Salme pettänyt nytkään!
Ensimmäisen agiradan alku oli perinteistä ykkösten rataa, mutta loppusuoralla oli U-putken jälkeen 3 aitaa, muuri ja vielä 3 aitaa. Katselin hieman kauhuissani tuota radan loppua, mitenköhön saisin Piin etenemään sen suoraan.....
Radan alku oli (taas kerran) lentävä: Pii lähti, kun aukaisin pannan. Mutta ehdin silti mukaan. A:lla hätäilin ja Pii ei hakenutkaan sen jälkeen rengasta ja kun lopulta hyppäsi sen, niin meni sitten väärään putken päähän. Jatkoin silti rataa kuin virhettä ei olisi tullutkaan, ja se oli aivan oikea ratkaisu. Se loppusuora - huusin Piille: MENE  ja niinhän Pii eteni, taakseenkatsomatta maaliin asti  :o. Ilman hylkyä Piin aika olisi riittänyt kakkossijaan , -13,85.

Toinen agirata oli edellinen käännettynä. Nyt vain muurin paikalle laitettiin vielä yksi aita eli alkusuora oli 7 aitaa, sitten u-putki ja kepit, huh! Halusin lyödä vetoa järjestäjien kanssa miten pitkälle ehtisin ennen kuin Pii kääntyy takaisin hyppysuoralta....
Lähtö: lentävä, mutta silti hallittu. Pii eteni hyppy kerrallaan kohti putkea ja minä pingoin perässä aivan ihmeissäni. Miten se nyt tuolleen osaa edetä??? Myöhästyin hieman kepeiltä ja P törmäsi jalkaani; kielto. Mutta sain jatkettu rataa yllätävän hyvin. Radalta merkittiin 3 vitosta, olisiko ollut muurin ja pituuden palikat? Jälkeen päin tulin siihen tulokseen, että Pii piti  alku- sekä loppuhyppysuoria hyppytekniikkatreeninä ja eteni sen takia niin sujuvasti.
 Joka tapauksessa tulos 15, aika - 14,61 (etenemä noin 4,2 m/s) ja sijoitus 2. :)

Hermannin kanssa sitten sunnuntaina Kotkaan ja kolme rataa: 2 agi ja yksi hypäri. Tuomarina Anne Huittinen.
Eka rata lähtikin hyvin, ohjaus toimi ja lopulta 0-tulos sekä sij. 2. ja AGISERTI!!!!
Seuraavalla agiradalla H lipsahti väärään putkeen ( niin kuin moni muukin) ja hypärillä ohjaukseni oli liian, aivan liian varovaista eli kaksi hyl-tulosta. Mutta kotona juhlittiin meidän toista sertiä!
Pieni suuri  Hermanni <3


16. elokuuta 2013

Piirinmestaruus hopeaa Hermannille!

11.8.2013 kisattiin Kouvolassa Kymen kennelpiirin agilityn mestaruuksista.
Tuomareina olivat Siimes ja Salonen. Siimes oli tehnyt kivan agiradan ensimmäiseksi kisaradaksi, radalta taisi tulla kymmenkunta 0-tulosta. Mutta Hermanni tuli yllätäen toiseksi! Aika oli -6,11, etenemä 4,06 (voittajalla 4,10) . Hyppyrata oli sitten Salosen käsialaa ja todella "kiharainen". Koira piti olla koko ajan "käsissä", ja H sai yhden kiellon lopulta kun ei irronnut pituuden jälkeiselle aidalle. 38:sta koirakosta 7 sai tuloksen! Hermanni oli viides tuloksella 5, aika - 4,33 - etenemänä 3,38! En muista, milloin olisimme menneet noin hiljaa!!
Lopputuloksissa Hermanni tuli sitten toiseksi :) eli 2./37 piirinmestaruus hopeaa!!!
Hermanni piirinmestaruus hopea!
Hyppyrata 11.8.2013  Kuvat Anne Lind









Minijoukkueemme sijoittui 4./10. Hermanni teki puhtaan radan nytkin!!
Joukkueradan kuvat Anne Lind



Pipsa Pii oli Wuoks 2 joukkueen varakoirana mukana ja joutui radalle! Ohjasin kai jännityksestä johtuen Piitä lähes koko ajan vastakädellä! ja ohjaus oli kamalaa. Pii pyöri edessäni kun ei tiennyt minne seuraavaksi mennään. Mutta Annen ottamissa kuvissa Piin meno nättää hyvältä. Ja saihan Pii tuloksenkin 10 + yli aikaa +12, 61, mutta kun kaksi joukkueemme koiraa hyllyttivät niin emme saaneet yhteistulosta.
Maxijoukkue, kuvat Anne Lind





Pii lentää :)



Ai niin, Saimi täytti vuoden 4.8.


21. heinäkuuta 2013

Pipsalle TK1 ja Agirotutunnelmia


Kiireinen kesäloma on ohi! Tein opinnäytetyötä lähes joka lomapäivä, mutta jäihän tuota aikaa muuhunkin.
Edellisen tokokisan jälkeisessä huumassa ilmoitin Piin Imatran Kennelkerhon tokon iltakokeeseen heinäkuun alussa. Olisihan tuota voinut odottaa elokuuhunkin, jolloin on piirinmestaruuskoe, mutta tehty mikä tehty.

Nyt Pii oli toisena ja paikallamakuu tehtiin muutenkin kahdessa erässä, joten väliin jäi hyvin aikaa "viritellä" Piitä. Tosin paikkamakuu ei mennyt niin kuin tavallisesti; Pipsa kävi maahan vasta toisella käskyllä! Siitä jäi inhoittava tunne, että nyt menee pieleen ja voisin lähteä saman tien kotiin :(
No yritin kuitenkin tsempata itseäni ja unohtaa tuon alun - ja ilmeisesti onnistuinkin aika hyvin. Vain liikkeestä seisominen meni pieleen, muuten Pii seurasi aivan loistavasti ollakseen kisatilanteessa jännittävän ja hermoilevan ohjaajan kanssa. 


TOKO
30.9.2012
4.6.2013
2.7.2013
Luoksepäästävyys
10
10
10
Paikalla makuu
10
10
8
seuraaminen kytkett.
8,5
8
8,5
seuraaminen taluttimetta

8,5
7

9
maahanmeno seuraam.

8
7
8
Luoksetulo
10
10
9
seisominen seuraam.
8
9
5
estehyppy
10
10
8
Kokonaisvaikutus
10
7
8
 Pisteet:
      183
173
164

 Tuloksena siis 164 p ALO 1 ja TK1 !!!!!
 Pii täytti 5 vuotta Agirotuviikonlopun perjantaina, juhlistimme synttäreitä agiharkoilla. Lauantaina aamuyöstä pakkasin sitten kaikki koirat autoon ja suuntasin kohti Tamperetta Agitrotuun. Hermannin olin ilmoittanut Finnish Open karsinta radalle ja Piin yhdelle agiradalle. Sunnuntaina oli sitten joukkuekisan vuoro, jonne Pii joutui varakoirana ja H:n kanssa kisasin seniorien epävirallisen SM kisan.

Huomasin, että kun en odota tulokselta liikaa, niin rata onnistuu - Hermannille karsintaradalta 0-tulos, sij. 32./150. No 25 parasta pääsi jatkoon, joten seuraava koitos oli Piin kanssa. Maxi 1 rata oli mukava, mutta Piin lähtö oli arvatenkin "lentävä". Alku kuitenkin onnistui, mutta sitten tuli kepeiltä kielto, taisi siinä pari rimaakin tulla alas, pituuden palikka kaatui ja vielä yksi kielto. Aika kaamea rata, mutta silti tulos: 25, aika -9,76! Ja kai jotenkin pitää olla tyytyväinen sillä 59maxi koirakosta vain 14 sai tuloksen radalta - ja Pii oli 14. :)

Seuraavana päivänä oli epäviralliset joukkuekisat, meidän joukkue oli Lehmäjengi. Pii starttivuoro oli kolmantena joukkuessa. Harmikseni en huomannut ettei Norris suorittanutkaan viimeistä aitaa ja läksin liikkeelle Piin kanssa liian aikaisin, jouduin uusimaan lähdön. No sitten radalta tuli kaikkiaan 4 "hylkyä", mutta rimat kestivät ylhäällä ja kontaktitkin onnistuivat. Joukkueemme sijoitus oli 19./53.


Epävirallinen SenioriSM rata oli sunnuntaina illansuussa, päivä oli ollut lämmin ja väsytti. Mutta odotukseni olivat korkealla, liian korkealla. Varmistelin Hermannin menoa liikaa, ja lopulta H eksyi putkeen puomin sijasta eli hyl. Mutta mukava rata muuten. Agirotukuvat Anne Lind.



 Ja tässä vertailuna SM-kisojen finaaliradan kuvat /co Anne Lind
märkä pieni koira!

 
 
mutta Hermanni hyppää vaikka inhoaa vettä!

Ai niin - vielä yksi kuva! Saimi ja Pipsa viettivät Agirodussa  aikaa samassa häkissä, Hermannilla oli oma kevythäkki.