koirat

koirat

20. maaliskuuta 2013

Ekat viralliset agikisat 2013

Maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna startattiin sitten virallisissa agikisoissa. Laun järjesti lauantaina kolmosille 2 rataa ja sunnuntaina oli 1-2 lk vuoro.
Kisasin Hermannin kanssa lauantaina molemmat radat, sekä agin että hypärin. Agiradalla tuli ensin puomin kontaktivirhe ja sen jälkeen H sinkosikin väärälle esteelle :(   Hypärillä päätin pitää Hermannin "hanskassa" eli valssia valssin perään enkä päästänyt koiraa hetkeksikään silmistäni. Ja 0-tulos, sijoitus 4.! Hävittiin kolmanneksi tulleelle vain 0,1 sek., etenemä 3,93 m/s - ei huono kuukautta vaille 9-vuotiaalta koiralta!

Pipsan vuoro oli seuraavana päivänä. Varmistin tuomarilta, voinko käyttää Piillä kahta hihnaa lähdössä, eikä siihen ollut estettä. Joten - kahdella hihnalla aloitettiin. Kun otin ensimmäisen pois, Pii istui  hetken, mutta sitten lähti - niin pitkälle kun toinen hihna antoi myöten. Laitoin  Piin uudelleen istumaan, otin hihna pois, pari askelta ja lähtökäsky. Onnistui! Eka putkelta kielto, sitten A ylösmenokontakti virhe! Niin kuin toisille olin sanonut, että A:lle menoa ei saa kiirehtiä, niin itse sitten juoksin kilpaa koiran kanssa. Alastulokontaktit onnistuivat hienosti. Puomin jälkeen tuli vielä yksi kielto putkelta eli tulos oli 15, aika -9,43, sij. 8./23. Hypäri olikin sitten kaaos - lähtö epäonnistui, ohjaus myöhässä, Pii kuumeni - ja kolmella kiellolla saatiin HYL.

Hermannin kanssa kävin seuraavana viikonloppuna Kotkassa hakemassa kolme HYL tulosta. Ei vaan onnistunut. Eka radalla puomin kontaktivirhe ja aivan lopussa H haki A:n putken sijasta, muuten ok rata.
Hypärin alku oli mielenkiintoinen: lähtösuora - 3 aitaa ja suoraputki - sen jälkeen slalomit, joissa myöhästyi viimeisellä ja H hyppäsi sen väärästä suunnasta. Viimeinen agirata oli helppo, mutta HYL tuli jo toisella esteellä. H livahti selkäni takana putken väärään päähän.

Maaliskuun kolmantena viikonloppuna vaihdoinkin sitten "lajin" mätsäriin :) Edellisenä päivänä agiharkkojen jälkeen harjoittelin Saimin kanssa ensimmäisen kerran näyttelykäyttäytymistä. No kokemustahan me lähdettiin hakemaan. Pipsa esiintyi isoissa koirissa upeasti, mutta on vielä aika karvaton. Saatiin punainen nauha, mutta sijoitusta ei tullut hyvästä esiintymisestä huolimatta. Saimi sai pennuissa myös punaisen nauhan ja loppukehässä olimme viidensiä!! Ja pentuja oli sentään yli 40. "Saisai" jaksoi upeasti esiintyä huolimatta pitkästä odottelusta kehässä.



  kuvat Miia Vaittinen


2. maaliskuuta 2013

Helmikuun lopun epiksiä.

Helmikuun lopussa kävin Pipsan kanssa sekä tokon että agilityn epävirallisissa kisoissa.

LAU  järjesti  epäviralliset agikisat sunnuntaina 24.2. Kisasin sekä Hermannin että Pipsan kanssa yhden radan.
Halusin tietää, miten Pipsa käyttäytyy lähdössä, kun on "kisatilanne".  Laitoin Piille kaksi hihnaa, noutajahihnan pää jalkani alle ennenkuin otin varsinaisen hihna pois. Näin Piin silmistä hihnaa irrottaessani, että nyt mennään - mutta Piin matka päättyi lyhyeen, koska toinen hihna oli vielä kaulassa. Yleisö kohahti, en tiedä tajusivatko, mitä tapahtui. Laitoin Piin uudelleen rauhallisesti istumaan ja otin noutajahihna pois: Pii istui kiltisti ja annoin lähtöluvan. Rata sujui hyvin, mutta keppien alussa ohjasin Piin väärin ja lopussa lähdin jo ennakoimaan seuraavaa estettä ja P lopetti pujottelun, joten kepeilta 2 virhettä. Jostain tuli vielä vitonen, luultavimmin kielto. Vaikka korjasin kepit kahteen kertaan, suoritimme radan reilusti alle ihanneajan.
Hermannin rata sujui puoleen väliin asti hyvin, sitten ohjaus hajosi: H kiersi yhden aidan ja lopulta karkasi A:lta väärään putkeen. Mutta meno oli iloista!

Tässä torstain 27.2. harkoista 2 hihnan-systeemi: harkoissa Pii istui nätisti :)

Tiistaina 26.2. Imatran Kennelkerho järjästi möllitokokisan. ALO luokasssa oli 6 koiraa. Halusin testata, kestääkö Piin vire pelkällä kehumispalkalla. Seuraamisten jälkeen Pii jäi katsomaan tuleeko muuta palkkaa kuin kehuminen, mutta onneksi sain vireen nostettua takaisin ilman namipalkkaa ja jatkoimme loppuun asti. Pipsan rivi: 10,10, 8,8, 7½ (ei noussut istumaan, vire tippui), 10,10,10, 8½ . Yhteensä 181,5 eli ykköstulos ja sij. 3. :)

Tässä sitten videokuvaa 27.2. agiharkoistamme:




 Vauhtia riitttää. Kun vaan osaisin pysyä rauhallisena, pois Piin edestä enkä huitoisi minne sattuu :)