Koirat

Koirat

20. elokuuta 2017

Hurma; FI MVA!!!

Mutta ensin agilitykuulumiset. 

29.7. 2017 käytiin Varkaudessa kisaamassa kolme rataa maxi 1:ssä. Eka agiradalta toisen aidan ohitus ja käynti kolmannella esteellä ( A) , jonka jälkeen tehtiin rata puhtaasti, mutta siis HYL. Toinen agirata käynnistyi hyvin, mutta sitten kepeiltä ohi, ja Hurma kiinnostui kehän ulkopuolella olevista shelteistä liikaa - poistui kehästä. No tulihan se takaisinkin ja taas rata puhtaasti loppuun, mutta HYL. Viimeinen rata oli hypäri, mutta liekö lämmin ilma vaikuttanut, että Hurma oli tosi väsynyt. Kieltoja esteiltä tuli kolme eli HYL. 
Nämä olivat ensimmäiset kisat, josta emme saaneet minkäälaista tulosta. 

5.8.2017 Hamina: ensimmäinen agirata 0. aika -11, 7, sij. 3. Toinen agirata 0, -11,39 , sij 1. ja SERTI! Siirto kakkosluokkaan! 😊
kuva Petri Hiironen/Koirakuvaus.fi
tuore kakkosluokkalainen
Sitten kisatiinkin hyppyrata jo maxi 2:ssa. Nyt kielto renkaalta, mutta muuten puhdas rata, tulos 5, aika - 5.61. Kaikilla radoilla rimat olivat 55 cm. 

Sitten Kotkaan tiistaina 8.8. 2017; olin ilmoittanut Hurman Kotkan iltakisoihin jo ennen Haminan koísoja, joten nyt siis kakkosiin. Hurma pääsi Kotkassa ennen kisoja lenkille ihanan äitikoiran Aunen kanssa.

Itse kisat sitten: rimat 60 cm. Hurma teki hyppyradan ja toisen agiradan virheittä, mutta kumpikin rata oli yliaikainen. Toisella agiradalla tuli kaksi kieltoa kepeiltä ja yliaikaa tietenkin. Nuo 60 cm hypyt "syövät" vauhtia. Hurma hyppää kyllä ihan hyvin, mutta aikaa menee korkeushyppyyn. Hypärillä sijoitus kuitenkin 3. 
Hurman hypärin kuvaus Seija Vikman


Ja näistä kuvista näkee, että 60 cm hypytkin menee....
kuvat Noora Virtanen






Ja sitten yksi näyttelytulos Luumäki ryhmänäyttely 12.8.2017, Maija Lehtonen

Tottakai Enks Oo Fakiiri on hurmaava prinssi, ja nyt hyvänmielenvalion lisäksi myös Suomen muotovalio eli on se ihan oikea pyrri 😀. Kolme näyttelyä ja kolme sertiä; täysi ylläri, sillä eihän minulla ole koskaan aiemmin ollut mitään "näyttelykoiraa" . Iso kiitos Hurman kasvattajalle Seijalle tästä ihanasta koirasta, ja Hurman "kummitädille" Raijalle kaikista vinkeistä ja avusta. Kiitos myös Imatran kennelkerhon näyttelykouluttajille!

Hurman arvostelu 12.8.2017: " Reilu 2 v. Erinomainen tyyppi. Oikeat rungon mittasuhteet.Hyvin miellyttäväilmeinen pää. Oikea purenta. Hyvä kaula ja ylälinja. Runko saa tilavoitua. Tasapainoiset tyypilliset kulmaukset. Hieman korkea-asentoinen häntä.Liikkuu edestä leveästi, muutoin hyvin. Miellyttävä käytös." 

ERI SA PU1 SERT ROP => FI MVA

kuva Lotta Luukka-Vuorela


FI MVA Tottaki Enks Oo Fakiiri, Hurma 💗


6. elokuuta 2017

Agirotu 2017 Mikkeli

Agilityhistorian viimeinen Agirotu järjestettiin Mikkelissä 7. - 9.7.2017. Agirotutapahtuma on järjestetty vuodesta 1993 joka kesä! Ja nyt sitten viimeisen kerran.
Tässä lyhyesti kuvaus Agirodun kilpailuista:

"Agirotu on vauhdikas agilityn suurtapahtuma, josta sopivia kisoja löytyy kaikille tasoluokille virallisten ja epävirallisten kilpailujen muodossa. Kisat alkavat perjantaina iltapäivällä kaikkien luokkien agilitykisoilla, jatkuvat lauantai aamuna kaikkien luokkien Finnish Open SM-kisan karsinnoilla, jonka jälkeen jännittävä finaali ja illalla vielä toinen kisa kaikille luokille. Sunnuntai startataan Agirotu-joukkuekisan merkeissä, lisäksi Open Class -tasoituskisa ja juniorit, nuoret ja seniorit saavat näyttää kykynsä omassa Finnish Open SM-kisassaan. Lisäksi tietysti hieno pukukulkue!"

Osallistuin ensimmäisen kerran Agirodun kisoihin australianpaimenkoira Sastan kanssa Kotkassa 2004, Sastan kanssa tuli käytyä myös toisenkin kerran Agirodussa. Australianpaimenkoira Pipsan kanssa kilpailtiin muutama vuosi sitten kilpailevien maksikoirien aussiejoukkueessa ja Open Class- tasoituskisassa. Sheltti Hermannin kanssa Agirotu oli jokakesäinen juttu vuosina 2010 - 2015. Hermannin kanssa kisattiin kilpailevien minikoirien shelttijoukkuueessa muutaman kerran ja paras sijoitus oli 2. vuonna 2015. Samana vuonna oltiin Hermannin kanssa minikoirien senioriohjaajien 3. Myös pukukisaan osallistuin kerran Hermannin kanssa.

Koska nyt oli kyseessä viimeinen Agirotutapahtuma, ilmoitin pyrri Hurman kisoihin:  lauantaiksi FO SM- karsintaradalle sekä iltakisaan, ja sunnuntaiksi Open Class- tasoituskisaan ja maxikoirien sennuohjaajien kilpailuun. Hieman mietitytti lähteä isoihin kisoihin kokemattoman koiran kanssa, mutta Hurma pärjäsi erinomaisesti joka tavalla!

Eka rata oli lauantaina  FO SM - karsintarata. Hurmalle tuli kaksi kieltoa heti radan alussa.  Tulos 10 + yliaikaa 7.47, sijoitus 17./40.
Iltakisaan lähdin epäillen, Mattsson oli laittanut rimat 60 cm:n, eikä ratakaan näyttänyt ihan helpolta ykkösten radalta. Mutta Hurmahan hyppäsi ja oli tosi napakka. Rata oli virheetön kunnes Hurma "sukelsi" maalihypyn ali! Pyöräytin Hurman vielä uudelleen hypylle, että saatiin tulos. Täysi yllätys oli, että olimmekin sillä tuloksella toisia! Tulos: 5, aika -5,51 ( kiellon kanssa!) ja sijoitus 2./30. 😊

Yövyimme Mikkelissä pienessä hotellissa, se oli hyvä juttu ja Hurma on kiva matkakumppani.
Sunnuntaiaamuna oli sitten epävirallisten kisojen vuoro. Olimme harjoitelleet Open Class - rataa kaksi kertaa aiemmin viikolla. Paikan päällä rataan tutustumisaikaa oli 1 minuutti!

Ja tässä Hurman suoritus

Jostain syystä Hurma ei halunnut lähteä liikkeelle, sain houkutella sitä ihan tosissaan. Mutta sitten mentiin ihan kivalla vauhdilla koko rata virheettä! Sijoitus 1./ 79! Radalta tuli vain kolme 0-tulosta!
Open Class. kuva Juha Auvinen

Voittajan on helppo hymyllä :) kuva Anne Lind

Hurma <3
OC -radan jälkeen kävin Hurman  kansa SAGIn -mittauksessa, jotta pääsemme kisaamaan ns. pikkumaxeihin ensi vuonna. Hurma oli tosi upeasti mittaustilanteessa ja sai kehuja siitä! Salme Mujunen ja Kari Jalonen mittasivat kumpikin Hurman 43,4 cm 😕ja Jari Helin sai ensimmäisellä kerralla jopa 44 cm. No uusinta oli 43,5. Jari Suomalainenhan mittasi Hurman joulukuussa 2016 Lohjalla 43,3 cm. Eli Hurma on maksi,  4 mm yli medirajan! Onneksi rimakorkeuden tippuvat ensi vuonna ja tulee tuo pikkumaxiluokka.

Vielä yksi kisa sunnuntaina: maxikoirien senioriohjaajien epävirallinen SM-kisa. Juuri kun olin menossa lähtöön, kuulutettiin meidän voitto Open Class-radalla! Ja ajatus uudesta kilpailusta ja radasta hajosi. Oli tosi vaikeaa keskittyä ohjaamaan Hurmaa, ja rimatkin olivat 60 cm. Ratamme oli kuitenkin virheetön neljänneksi viimeiselle esteelle asti; sitten Hurma "karkasi" väärään putkeen. Tosi poikkeuksellista, että Hurma suorittaa väärän esteen, yleensä hylyt ovat  tulleet kielloista tai radalta poistumisesta....
Hurman kuvat sennuradalta Pekka Ojaranta



Rimaa hipoen

Agirotu 2017; meille ihana reissu. Hurma oli super pikkupyrri!
kuva AnneLind
Hurma  kiittää kaikkia tsemppauksista ja onnitteluista!