koirat

koirat

16. elokuuta 2014

Helteinen heinäkuu

Agirodun jälkeen alkoi viiden viikon  kesähelteet ja lenkkeily sekä treenit jäivät aika vähiin. 30 asteen lämmössä oli mukavampi olla sisällä ilmalämpöpumpun alla :) Ehdin ja jaksoin kuitenkin käydä muutaman kerran tanssimassa.
Pii sai uuden märkäloimen

Lisäksi Saimilla alkoivat kolmannet juoksut heinäkuun toisella viikolla. Saimin astutus tapahtuu näin ollen luultavimmin ensi vuoden alussa. http://amorosan.com/pentueet

Heinäkuuhun mahtui yhdet agikisat Mikkelissä. Mukanani oli sekä Hermanni että Pipsa. Kolmosluokat aloittivat kisapäivän ja tuomarina oli Salme Mujunen. Hermannin vauhti oli hyvä, eli mitä lämpimämpää sitä kovempaa Hermanni menee :) Hypärillä yksi rima tuli alas (?), muuten ok rata. Tulos siis 5 ja sij 8/21. (etenemä 4,01 m/s). Sitten agirata: loistava pikkukoira; kulki kuin unelma! Tulos  - 8,30 ja sij. 7/ 20 ja etenemä 4,26 m/s. Tällä etenemällä oltaisiin oltu sm-kisoissa finaalissa!!!

Pipsalla oli myös ensin hypäri. Alussa oli neljä aitaa ja putki ennen keppejä, joten myöhästyin kepeiltä ja Pii tuli jalkaani päin - siitä kosketusvirhe. Kepit menivät mielestäni loistavasti, mutta viimeinen keppiväli olikin jäänyt pujottelemtta :(  Pii eteni hyvin, vauhti oli 4,3 m/s ja vieläpä kuunteli ohjausta. Mutta tuo keppi virhe....
Agirata ei sitten sujunutkaan, kun jouduin korjaamaan keppivirheen. Rata alkoi - aita, rengas ja kepit - Piin aloitti kepit aivan oikein , mutta sekosi pujottelurytmissä. Hylky tuli väärästä putkesta.

Nyt elokuussa kävin Piin kanssa LAU:n agikisoissa hakemassa kaksi hylkyä ja yhden tuloksen. Pii kiehui ja kuohui radoilla, ei hakenut esteitä - eka radan päätin lopettaa viidennen esteen jälkeen. Toinen rata rämmittiin loppun asti vaikka hylky tulikin putken väärästä päästä. Hypärille yritin koota itseni ja koiran. Rimoja tippui, mutta saatiin tulos 15 ja sijoituttiin kolmanneksi!!!





Tässä vielä  Piin kuvia Agirodun Open Class-radalta Satu Tuomisen kuvaamana:

 



Ja Hermanni sennujen SM-radalla Sirpa Saaren kuvaamana: 


12. heinäkuuta 2014

Kesä!

Lomani alkoi Juhannuksen jälkeen. Sää oli kaksi ensimmäistä viikkoa aika viileää, mutta sopivaa pitkiin metsälenkkeihin :)

Aika on kulunut kotitöissä: pensasaidan leikkuuta, mattojen pesua ja varaston siivousta.
Varastosta löytyi mm. 90-luvun prätkähiiriä pyörineen
Sunnuntaina 6.7. kävin Piin ja Hermannin kanssa Janakkalassa Agirodun epävirallisissa kisoissa. Hermannin kanssa kisasimme senioriohjaajien Open SM-radan. Hermanni kuunteli ohjausta erinomaisesti ja luulin tehneeni puhtaan radan, mutta suureksi harmikseni yksi rima oli pudonnut :(
Rimat olivat 35 cm:ssä ja olin varmaan ohjannut huolimattomasti H:n putken jälkeiselle esteelle. Riman putoamisella menetimme 3. sijan ....
Hermannin ja minun sijoitus 8.
Pipsan olin ilmoittanut Open Class-tasoituskisaan. Rata julkaistiin muutama päivä ennen kisoja, joten pääsin harjoittelemaan sitä omassa hallissa. Sain radan sujumaan hyvin, ainoastaan 10. esteen takakierto oli haastava, mutta onnistui harjoituksissa. Piin rata oli lähes päällekäin Hermanni sennuradan kanssa. Ja minua jännitti aivan mielettömästi. Pii varmaan aisti jännitykseni ja kävi kuumana! Vitosaidan rima putosi, mutta rata onnistui 10. esteelle asti. Pii lähti takakiertoon, mutta tulikin sitten takaisin ja hyppäsi aidan väärästä suunasta :(  Menimme kuitenkin radan loppuun asti - kepeille vienti oli erilainen kuin halliimme rakennetussa radassa ja hieman hankala ;)

 


Kisasin Hermanni kanssa vielä minikilpailijoiden joukkueradalla shelttijoukkuessa Kaakonkulman kauhut :)
Hermanille tuli yksi kieltovitonen, kun olin liian lähellä aitaa. Muuten rata meni hyvin. Joukkueemme sijoitus oli 11. /49. eli hyvä myö!!!

Pii täytti 6 vuotta 5.7. Tässä kesäkuvia:
Piin synttärilahja :)
Saimikin sai oman luun
Hermanni rakastaa aurinkoa

Saimi aloitti kolmannet juoksunsa heinäkuun alussa- ja vahtii naapureita ;)

Aurinkoista kesää!