koirat

koirat

28. huhtikuuta 2012

Kennelyskää ja vihdoin normiarki

Pääsiäinen oli ja meni. Hermanni kanssa kävin pääsiäislauantaina Joensuussa agikisoissa juoksemassa kolme hyl-rataa! Eka rata meni aivan oman hölmöilyn piikkiin: virhe tuli sarjaesteellä ja sitä korjatessa H hyppäsi yhden aidan väärästä suunnasta. Kaksi muuta rataa oli tosi mahtavia; tehtiin ne muuten ihan ok, mutta kummallakin radalla putken väärä pää kutsui liian vahvasti.  No se siitä, H kulkee muuten loistavasti!

Sitten koitti pääsiäissunnuntai-ilta ja Pipsa alkoi yskimään! Kennelyskä! Pii on rokotettu viime elokuussa, mutta se ei sitten riittänyt suojaksi. Tiistai oli pahin päivä, limaa tuli, mutta sitten yskä rauhoittui ja loppui. Noudatimme kuitenkin Kennelliiton ohjeita  eikä H kisannut LPR:ssa. Ja kolmeen viikkoon ei lenkkeilty, ei käyty tokoharkoissa, ei tehty juuri mitään; tosi tylsää :(         ( Hermanni ei siis sairastunut ollenkaan).

Nyt huhtikuun viimeisellä viikolla vihdoin päästiin treeneihin, niin toko kuin agi. Pii on täynnä "virtaa" = toko sujuu hyvin, agissa energiaa on liikaa.
Pii ja Saimaa

Hermanni ei tassujaan kastele :)
Kevään ensimmäiset sinivuokot

Pii ja tanssikenkäkassi - "onko se taas menossa??"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti