koirat

koirat

17. joulukuuta 2016

Loppuvuoden kuulumiset

Kaikenlaista on taas ehtinyt tapahtua:

Marraskuun puolivälissä sheltti Hermanni sairastui jonkinlaiseen vatsatautiin: Hermanni söi toisten koirien jättämiä ydinluun muruja, ja ne ilmeisesti ärsyttivät sen vatsalaukkua.  Kaksi viikkoa meni ettei Hermanni  suostunut syömään mitään, joi vain vettä ja nukkui. Olin jo aivan varma, että joku yö Hermanni vain "nukahtaa pois"  Mutta sitten aivan yllättäen Hermanni oli taas kerjäämässä ruokaa ja oli oma itsensä! Nyt Hermanni on taas entisellään, virkeä 12v 8 kk veteraani. Ehkä vielä ei sittenkään ollut Hermannin vuoro lähteä toisille " agilitykentille"
Hermanni <3
Joulukuun alussa tein sheltti Saimin ja pyrri Hurman kanssa pienen kisa-/ lomamatkan.
3.12. kisasin Lahdessa Hurman kanssa rallytokon alo-luokassa, ja taas ilman tulosta :(
Hurma kadottaa kontaktin minuun kun mennään radalle. Minun jännitys kai heijastuu Hurmaan.
Tuomarina oli Kirsi Petäjä.

Hurman tulos: HYL = poistui kehästä,  (71/100 pist.)
 Virheet tulivat:
- tehtävä 1: istu -täyskäännös vas.,  -3 p ov - tein liian laajan käännöksen :(
- tehtävä 3: houkutus; -3 p kontrollin puute + 10 tvä (rintamasuunta) Hurma kävi haistelemassa toista "houkutusta"
 - tehtävä 7: koira eteen - vasemmalta sivulle vasemmalle, - 3 pist uusinnasta ( joka oli turhaa!) ja -3 p kontr.  ja sitten se HYL eli Hurma kävi kehänauhan väärällä puolella :(
 - tehtävä 8: istu, askel oik, istu  -1 p vino
- tehtävä 9: täyskäännös vas, -1p kontr.
- tehtävä 11: 270 käännös vas , - 3 p ohjaajavirhe = ilmeisesti taas liian laaja kaarros
- tehtävä 13: istu, maahana, kierrä koira, -1p puutteellinen yhteistyö.

Tuomarin kommentti: Koira osasi, mutta tänään huomio muualla.
Saimi ja Hurma Lahdessa
 Lahdesta suuntasimme Lohjalle. Majoituimme ihanaan pieneen hotelliin. Kävin illalla Tanhuhovissa tanssimassa, ja koirat odottivat kiltisti hotellihuoneessa. Saimi ja Hurma olivat aivan mahtavia matkustajia!
4.12. Lägin kisoihin Saimin kanssa. Tuomarina oli Jari Suomalainen. Ykkösten radat eivät olleet sieltä helpoimmasta - agilityradoilta A ja B ei medeille tullut yhtään tulosta. Osallistuin Saimin kanssa B-radalle, jossa A:lta alastulokontaktivirhe ja kolme kieltoa kepeiltä - ja sitten Saimi pujotteli virheettä! Hypärillä olikin sitten aivan oma "taistelunsa" Saimin kanssa: nyt keppien aloitus sujui hyvin, mutta Saimin vauhti hidastui keppien loppua kohti ja lopulta vein Saimin käsiohjauksella kepit loppuun! Sitten taas vauhti löytyi, kunnes putkesta tullessaan Saimi pysähtyi juuri ennen aitaa! Siinä se seisoi eikä liikkunut mihinkään. Päätin, että saan sen liikkeelle - ja lopulta se onnistuikin ja teimme radan loppun asti. Saimin tulos oli medien ainoa, joten sijoitus oli 1.!!! Tuomariharjoittelija halasi palkintojen jaossa!
Saimi <3

11.12.2016 kävin Hurman kanssa Imatran Kennelkerhon agilityepiksissä.
Putkirallissa Hurma oli kaikista koirista nopein! Mölliradalla Hurma ohitti 2. aidan, joka uusittiin, muuten rata sujui hyvin.
Hurma ja "joulupossut"

Muuten vuoden loppu on mennyt harkkojen kannalta entiseen malliin; Piin kanssa treenataan rallytokon voittajaluokan tehtäviä, Hurma kanssa ollaan käyty tokokurssilla ja agiharkoissa.
Lisäksi saimme  seurakaveriltamme mahdollisuuden käydä LPR:ssa lämpimässä hallissa harjoittelemassa agilityä! Tässä on ensimmäinen Hurmasta kuvattu agilityharkka:


ps.videossa on väärä päivämäärä, oikea on 13.12.2016 :)

Yritän ehtiä tekemään vielä tänä vuonna yhden päivityksen tähän blogiin eli yhteenvedon vuodesta 2016!
 - Tuula

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti