koirat

koirat

9. toukokuuta 2017

Hurman MH-luonnekuvaus 7.5.2017

Hurma täytti 2 vuotta 3.5.2017. Ja 7.5. osallistuimme  Porvoossa MH-luonnekuvaukseen.
Olen käyttänyt kolme koiraa luonnetestissä, mutta tämä MH -juttu oli minullekin aivan uutta.
Kuvaajina toimivat Riitta Liimatainen ja Heidi Kaatiala

1. Kontakti
Hurma oli aivan oma itsensä, pyöri jaloissa tavalliseen tapaansa. Vieraan mukaan Hurma lähti, mutta vilkuili minua kun jäin paikalleni. Käsittelyssä Hurma väisti hieman,

2. Leikki 1
Hurma kiinnostui leikistä, mutta kerran nuuskittuaan leikkivälinettä kiinnostus loppui - ja lopulta Hurma lähti nuuskimaan lähimetsään ! Minä juoksin  pienessä paniikissa sen perään, ja ajattelin että tähän tämä kuvaus päättyi. No sain kuitenkin Hurman kiinni ja leikki jatkui! Paitsi leikki ei enää kiinnostanut Hurmaa.....


3. Takaa-ajo
Ensimmäisellä kerralla Hurma lähti vieheen/saaliin perään, mutta toisella kerralla Hurma taisi todeta, että tämähän on jo nähty!


4. Aktiviteettitaso
Kolme minuuttia paikoillaan. Hurma oli tarkkaavainen, mutta äänteli hieman

5. Etäleikki ei kiinnostanut yhtään!
6. Yllätys
Haalari  pomppasi maasta - Hurma väisti hieman ja aloitti haukkumisen. Kun menin aivan haalarin luo, Hurma tuli nuuskimaan sitä. Ja haalarin ohituksissa Hurma osoitti vähäistä enää vähäistä kiinnostusta haalaria kohtaan.
 7. Ääniherkkyys
Räminälauta, Tämä oli paras - Hurma kyllä väisti, mutta meni melkein samantien katsomaan, mistä ääni oli tullut :)
 8. Aaveet
Pelottavin osuus. Etenkin varjosta tuleva aave oli Hurmasta uhkaava. HYvin varovaisesti Hurma uskaltautui haistelemaan aaveita, kun huput oli riisuttu.

9. Leikki 2 ja ampuminen
Leikki kiinnosti, mutta Hurma ei tarttunut leluun. Ja kun ensimmäinen laukaus ammutiin, niin leikki jäi. Lopuista ampumisista luovuttiin. Tämä ampuminen oli Hurmalle ensimmäinen kerta.

Hurma palautui testistä nopeasti. Palautteen aikana Hurma oli taas iloinen pikkupyrri. 😊💗



Illalla kotona <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti