koirat

koirat

4. heinäkuuta 2018

Australianpaimenkoira Pipsa 10 vuotta!

Siitä on jo 10 vuotta, kun sain Hansulta tekstarin: 5.7.2008 syntyi 5 australianpaimenkoirapentua - 3 urosta ja 2 narttua. 
Olin joutunut luopumaan ensimmäisestä aussiestani vuotta aiemmin. Nyt jännityksellä odotin, miten käy - saanko vielä oman aussien. Elokuun loppupuolella meille muutti Shepmate's Awesome, bluemerle narttu, Pipsa 💓

Pipsa, Pii, Pippuri, Porsche - mitä ihanin kotikoira, ja kiva harrastuskaveri!

Blogi 29.8.2008
Ensimmäinen viikko alkaa olla takana. Pipsa on sopeutunut todella hyvin perheeseemme ja perhekin on sopeutunut Pipsaan :) . Ihana pentu; reipas, oppivainen, osaa rentoutua = nukkuu hyvin, siis nimensä mukaiselta vaikuttaa (Awesome)!

Pipsa

pieni Pipsa ja "iso" Hermanni 
Polttopuut ovat aina kiinnostaneet Pipsaa

Kotona otetaan myös rennosti 😊


Näyttelyissä ollaan käyty kaksi kertaa ja Lappeenrannan Pääsiäisnäyttelystä 2010 saatiin ERI 😊
kuva Anne Topra
Lappeenranta 2010, ERI
Tokossa kolme ykköstulosta ALO-luokassa eli TK1 😊



Myös rallytokossa ollaan kilpailtu; RTK 1 9.5.2015 ja RTK2 6.11.2016. Nykyisin Pipsa harjoittelee VOI-luokan juttuja. 😊
kuva Iiris Härkänen


Mutta agility on ollut meidän päälaji, ja menestys siinä on tullut seurakavereitteni Riitan ja Teija avulla. 5.9.2015 Pipsa sai kolmannen sertin maxi 1:ssä ja nousi kakkosiin. 





Porsche
 

Toivottavasti meillä on vielä edessä monta vuotta yhdessä 💓

Pipsa 10 v 5.7.2018

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti