koirat

koirat

13. kesäkuuta 2016

Hurmalle RTK 1 :)

Kahden kohtalaisen hyvin menneen rally-tokokisan jälkeen ilmoitin Hurman vielä Pieksämäelle ALO-luokkaan.
11.6.2016  tuomari Hannele Pirttimaa. Hallikisa. Ja minua jännitti, tosi kovasti   - ajoinko 180km/suunta hakemaan hylättyä tulosta 13 -kuukautisen, nuoren koiran kanssa. ...
No eihän siinä niin onneksi käynyt: Hurman tulos 87 p /100 ja RTK 1.

Pisteitä meni 13 x -1 eli kontrollinpuute tai puutteellinen yhteistyö useamman kerran. Hurma nuuski, katseli hallissa ympärilleen ja keskittyminen oli huonoa. Pari kertaa eteentulossa vinoasento, ja talutin kiristyi 2 kertaa. Mutta nyt voidaan sitten aloittaa AVO - ja VOI -luokan liikkeiden treenaus - ja hyvän kontaktin vahvistaminen tilanteessa kuin tilanteessa.

Kuvat Stiina Vesterinen: 









Hurma, Tottakai Enks Oo Fakiiri, 11.6.2016 RTK 1

7. kesäkuuta 2016

Agiepikset Lappeenrannassa 4.6.2016

Näistä epiksistä pitää tehdä ihan oma päivitys, sillä Lindin Anne otti niin kivoja kuvia kisoissa Hermannista, Saimista ja Hurmasta. Pii jäi tällä kertaa kotiin.

12-vuotias sheltti Hermanni kisasi 2-3 -luokkalaisten minien radan. Hermannin kuurous vaikeutti ohjaamista nyt oikein kunnolla! Putkien jälkeen H ei tiennyt, missä minä olin  - ei kuullut eikä kai nähnytkään! Mutta silti suoritimme radan loppuun asti. Tässä Annen ottamia kuvia Hermannista:

Hermanni 12 v 2 kk ,  4.6.2016






Sitten sheltti Saimi kisasi medimölleissä. Saimi varasti lähdössä, ja vauhti oli hirvittävän kova. Jopa niin kova, että Saimi loikkasi puomin alastulokontaktin! Normisti Saimi tekee puomin alastulon hitaasti kontaktille asti. Saimi voitti tuloksella 5 ja nopeimmalla ajalla!
1-luokan kilpailijoiden radalle Saimi yritti taas lähteä ennen lupaa. Kun palautin sen takasin lähtöön istumaan  en tajunnut, että Saimi "suuttui" . Eli nyt Saimi ei "osannut" keppejä ollenkaan, A:n ohi tuli vauhdilla ja muuten oli hidas. Voi herkkis! Radan jälkeen kokeilin sisällä hallissa keppejä, ja siellä S pujotteli erittäin hyvin!


Sain luvan tehdä mölliradan Hurman kanssa kilpailun ulkopuolella. Hurmahan on vasta 13 kk .
Lähtö oli hankala, Hurmaa kiinnosti kaikki ne ihmiset, jotka olivat ympärillä sekä buffetti :)
Kun vihdoin sain Hurman istumaan paikoillaan ja ottamaan kontaktin minuun, niin 14 estettä mentiin virheettömästi! Ihana Hurma. Sijoitus olisi ollut 2!
Hurma 13 kk









Tottakai Enks Oo  Fakiiri

 Kaikki kuvat Anne Lind

28. toukokuuta 2016

Hurma 1 vuotta ja Rallytokoa

Pyrri Hurma täytti vuoden 3.5.2016. Hurma on aivan ihana! Mahtavan nopea oppimaan, haluaa aina yrittää ja keksii yleensä nopeasti ratkaisuja ja myös sen, miten sen halutaan toimivan.
Jopa täysin vieraiden kanssa tekee töitä; vappuaattona ravintolan ulkoterassilla vieras ihminen opetti Hurmaa antamaan tassua - aikaa meni viitisen minuuttia, kun Hurma tajusi asian!

Hurma, Tottakai Enks Oo Fakiiri, 1 v!



Lauma: Hurma 1 v, Saimi .,5 v, Pii 7 v ja Hermanni 12 v

Toukokuun 10. Hurma osallistui elämänsä ensimmäiseen epäviralliseen agilitykilpailuun. Myös sheltti Saimi kisasi 2 rataa. Mölliradalla oli vain putkia, aitoja, muuri ja pituus. Hurma suoritti  yhteen menoon 14 estettä - taisi mennä pari estettä väärästä suunnastakin! Vauhtia oli!
Saimille mölliradalta tuli yksi kielto eli pysähdys, muuten rata sujui hyvin: Saimi 1. ja Hurma 2. Ykkösten rata: Saimille yksi kielto, muuten ok.


 Sitten sitä rallytokoa.....
Tajusin huhtikuun lopussa, että Hurmahan saattaisi osata rallytokon tehtäviä ja IKK:lla on viralliset kilpailut 11.5.2016. Ja kun virallisen kisaamisen ikäraja on 10 kk, niin Hurmahan on jo 12 kk!
Ilmoitin siis Hurman kisaan, ja sitten lähdimme kokeilemaan, sujuuko useamman tehtävän suorittaminen peräkkäin. Hurman keskittyminen yli 10 tehtävään oli hieman hapuilevaa, mutta pääosaltaa rataharjoittelu meni hyvin.

11.5.2016 Rallytoko Imatra: tuomari Tiia Hämäläinen.
RT Imatra 11.5.2016
Hurmalle tulos! 89/100 pistettä. Virheistä "tavallisin" oli taluttimen kiristyminen: tehtävät 2, 8, 10, 12 ja 13, eli 5 pistettä meni näistä. Uusin tehtävä 12, koska Hurma nousi ensimmäisellä kerralla seisomaan, toinen kerta onnistui. Pari py (puutteellinen yhteistyö) ja yksi kontr (kontrollinpuute). Mutta kisa meni aivan upeasti vuoden ikäiseltä koiralta!


kuva Anne Topra
Ja kun ohjaaja on "tarpeeksi hullu", niin ilmoitin Hurman toiseenkin RT-kilpailuun.
Kisasimme 21.5.2016 LPKY:n kisoissa, tuomarina Taru Leskinen. Nyt pisteitä tuli 95/100 !!!!!
RT 21.5.2016 LPR
Koko kisan ajan satoi vettä! Pisteitä meni tehtävissä 2 ja 7 - puutteellinen yhteistyö; Hurma nuuski maata, ja tehtävän 9 uusin, kun en muistanut sääntöjä. Eli Hurma istui, mutta ei käynyt maahan. No ei olisi tarvinnut uusia, olisin voinut näyttää Hurmalle kädellä "maahan". Mutta ehkä kuitenkin uusiminen oli hyvä, sillä uusinnassa Hurma teki heti kaikki oikein.
Nyt meillä on sitten kaksi tulosta ALO-luokassa!

Ja onhan muutkin koirani treenanneet: Hermanni ja Saimi agilitya, Pii tokoa, rallytokoa ja agia.




Kaunista Kesää!

29. huhtikuuta 2016

Kohti kevättä!

Ihanaa, kevät tulee ja illat ovat jo tosi valoisia! Piin treeniaika muuttui keskiviikkona klo 19-21, mutta luonnon valon lisääntymisen myötä jaksaa hyvinkin valvoa arki-iltana :)

Lauantaina 9.4 kävin kaikkien neljän koiran kanssa LAU:n epävirallisissa agilitykisoissa, tosin Hurma oli vain turisti ja palkintojen hakija :) Kisasin mini-, medi- ja maxikoiran kanssa sekä mölli- , 1.-luokassa ja 2-3. - luokan radoilla. Juoksin yhteensä 5 rataa ja  palkinnoilla oltiin kolme "virallista" ja yksi "epävirallinen" kerta. Saimille puhdas möllirata, sij. 2.  1-luokan radalta Saimille yksi kielto, muuten hyvä rata - kepitkin meni -  sij .2. Vaikka Pii on jo 2-luokkalainen, halusin kisata sen kanssa 1- luokan radan. Piille tältä radalta kielto viimeisellä esteellä ja lopulta myös rima putosi, kun hyppäsi sen niin läheltä.  Koska kukaan ykkösluokkalainen ei saanut tulosta, palkinnot jaettiin kahdelle 2.- luokan koiralle, joista Piillä oli parempi tulosJa lopuksi Hermannille 2-3.- luokan rata; kielto kepeiltä, kun seisoin koiran edessä. Ja kun koira ei kuule niin eihän se osannut hakea keppejä näkemättä ! Mutta kuitenkin 3. sija! Pii hyllytti tämän radan jo toisella esteellä, nyt virtaa oli enemmän kuin ensimmäisellä radallla. Hurma toimii hienosti kavaljeerina ja haki palkinnot :)


Hermanni täytti 12 vuotta 11.4.2016 - minun ihana pieni shelttini <3 Toivottavasti vielä vuosia on vielä edessäpäinkin. Eikä H:a tunnun haittaavan, vaikka kuulo on jo tosi huono, vain kovimmat äänet tuntuu kuulevan.

Pyrri Hurma täyttää toukokuun alussa vuoden. 24.4. pääsimme vielä kerran match showssa pentuluokkaan, ja Hurma sai taas kerran punaisen nauhan eli oli pariansa parempi tuomarin mielestä. Tämä taisi olla Hurman neljäs mätsäri, ja aina ollaan saatu punainen nauha, mutta koskaan ei olla päästy palkinnoille. Enpä uskonut nytkään käyvän niin, mutta ....
Hurma pentujen pun 1. !

Hurma match show:n BIS 4.

kuva Ari Hänninen

kuva Ari Hänninen
Ja uudet haasteet odottavat....
Lisää kuvateksti





3. huhtikuuta 2016

Pääsiäinen ja lomaa!!!

Tämä video kuvaa hyvin meidän Pääsiäisajan menoa :)

Eli toimintaa oli!

Kiirastorstaina sain autoni kuntoon ja kuljetusasiat olivat kunnossa. Pitkäperjantai-iltana/ alkuyönä seurammme järjesti AviaSport -areenalla agiliytkisat kaikille luokille. Aluksi  suunnittelin ilmoittavani myös Saimin ensimmäisiin virallisiin, mutta onneksi en kuitenkaan tehnyt niin. Hallin "äänimaailma" olisi varmasti ollut liikaa varautuneelle sheltille.
Aussie Pipsa kisasi seurakaverinin Riitan kanssa kaksi 2-luokan rataa. Eka rata oli hyvä, mutt Pii kieltäytyi menemästä puomille eikä Riitta uusinut sitä, joten HYL. Myös toiselta radalta HYL, taisi tulla kielloista.
Pipsa ja Riitta 25.3.2016 co Anne Lind


 Myös sheltti Hermanni kisasi kaksi agilityrataa: eka rata 0, mutta yliaikaa 6,26 sek ja etenemä 3,36 m/sek, sijoitus 12/25.Toisella radalla kepeillä virhe, H lopetti pujottelun kahta keppiä liian aikaisin, joten vitonen ja yliaikaa 10,52, sij.  8./25. Oli tosi mielenkiintoista ohjata kuuroa koiraa! Kaikki ohjaus piti tehdä liikkeellä, äänellä ei pystynyt pelastamaan mitään :)
Hermanni 25.3.2016  11,5 kk

Perjantaiyönä oli sitten vielä esteiden siirto takaisin hallille, ja kotona olin puolen yön aikaan.
Lauantaina oli vuorossa liikenteenohjausta Lappeenrannan koiranäyttelyn talkoissa.
ei taida tämä homma olla ihan minun juttuni ;)

 Pääsiäsisunnuntaina pääsin sitten katsomaan itse näyttelyä siskontyttöni kanssa; pyrrejä, ausseja ja shelttejä. Raija toi minulle turkinhoitoaineita Hurmaa varten ja pikkupyrri pääsi heti pesulle, kun tulin kotiin.
Näyttelyssä oli mukana myös Saimin kaksi tytärtä ,yksivuotiaat Merli ja Vella

Puhdas Hurma :)
 Hieman harmitti, kun en ollut ilmoittanut Hurmaa ja Saimia näyttelyyn......
Sitten vielä sunnuntai-iltana läksin tanssimaan Kouvolaan Kuntotalolle! Mahtavat tanssit, orkesterina Pekkaniskan Pojat! Joten Pääsisäismaanantai menikin levätessä. Ja sitten alkoi viikon loma!
Lomalla tuli lenkkeiltyä pitkiä aamulenkkejä Saimaan rannalla, syötyä ja nukuttua.

Tänään 3.4.2016 pyrri Hurma on kuukautta vaille vuoden ikäinen. Tokojuttuja tehdään, samoin agilityyn valmistavia harjoitteita. Hurma on tosi sylikoira, iltaisin kun yritän neuloa nojatuolissani, niin Hurma tulee  hyvin ketterästi syliini!


Hurma 11 kk, noin 10 kg ja 43 cm